Gloria_01122018_rb_148

Opiskelijateatteria ja omstarteja

Spex on teatteria, laulua, tanssia ja naurua sekä suuria tunteita kokoillan interaktiivisen musikaalishow’n muodossa.

Yleisö pääsee osallistumaan näytelmään huutamalla ”omstart”, jolloin edellinen repliikki, laulu tai tanssi nähdään pilke silmäkulmassa improvisoituna uudelleen. Omstartit ovatkin speksien tunnusomaisin piirre ja saavat katsojat nauramaan kyyneleet silmissä. Tekijöilleen Spex on voiman- ja taidonnäyte, jota muistellaan vielä kauan yhtenä parhaimmista hetkistä opiskeluvuosilta. Spexin oivaltava huumori, upeat musiikkiesitykset ja saumaton yhteistyö tekijöiden välillä takaavat vankan sijan niin tekijöiden kuin katsojien sydämissä.

Speksikulttuuri on rantautunut Suomeen 1900-luvulla Ruotsista, jossa speksejä oltiin nykymuodossaan esitetty 1800-luvulta alkaen. ”Spex” tai ”speksi” -sanojen etymologia pohjaa ruotsin sanaan ”spektakel”. Pykälän Spexissä tavataan kuvata produktioita Spextaakkeleiksi!

Gloria224

PYKÄLÄN SPEXIN HISTORIA

Spexin toi Pykälään ”Pykälän Spexin äiti” Katja Pätiälä, ja ensimmäinen näytelmä Miehen tuoksu sai ensi-iltansa vuonna 1997. Sittemmin Spex on vakiintunut osaksi Pykälän toimintaa 25 esitysvuotensa aikana.

Pykälistit ovat päässeet näyttämään taitojaan kolmessa teatterissa. Kolme ensimmäistä Spexiä esitettiin komediateatteri Arenassa ja tämän jälkeen näytökset ovat olleet kulttuuriareena Gloriassa. Pesänjakajien myötä vuonna 2005 Pykälän Spex palasi takaisin Arenalle.

2019 Spex otti ison harppauksen Lottapäivät-produktion myötä, kun esitykset pidettiin suuren lavan ja katsomon Peacock-teatterissa. Spex onkin hyppinyt isommilla lavoilla tästä lähtien.

Vuonna 2023 Spex siirtyi Kaikki Hoviin! -produktion myötä Savoy-teatteriin ja vuonna 2024 Jumalainen Näytelmä esitettiin loppuunmyydyn Aleksanterin teatterin lavalla.

OTA YHTEYTTÄ

COPYRIGHT

FACEBOOK

Instagram

313 Postaukset
1.1K Seuraajat
Esiintyvien tiimien hakuprosessien aikataulut tulevat tässä! Jos haluat hakea näyttelemään, ensimmäiset improharjoitukset ovat jo HUOMENNA!🔥🎭 Nähdään siis Pykälässä klo 18.30

Mikäli et ollut aloitustapahtumassa mutta jokin tiimeistä vielä kiinnostaa, lisätietoa saat vastaavilta. Heidän yhteystiedot löytyvät Spexin whatsapp-ryhmästä🫶🏼
Spexareiden ruokkimisesta vastaa emotiimi ja viihtyvyydestä hupivastaavat🧑🏽‍🍳🤪

Emovastaavat: Mirella Blikst ja Olli Sarvilinna

Hupivasvaavat: Anne-Karin Kilkki, Iivari Mantere, Pinu Römpötti ja Verneri Törmi
Spexin yritysyhteistöistä huolehtii yrityssuhdetiimi ja tekniikan toimivuuden varmistaa tekniikkatiimi💸💻

Yrityssuhdevastaavat: Sanni Lampi ja Saana Tertsunen

Tekniikkavastaavat: Olli Konttinen ja Verneri Törmi
Spexin visuaalisesta ilmeestä ja tiedottamisesta vastaavat viestintä- ja grafiikkatiimit eli tuttavallisemmin VIEGRA📝🎨

Viestintävastaavat: Säde Ilomäki ja Aaro Jalkanen

Grafiikkavastaavat: Helka Pihlajaniemi ja Arttu Rintanen
Esiintyvien tiimien vastaavat tulevat tässä🤩🔥

Bändivastaavat: Tuomas Eronen ja Elviira Teppo

Orkesterivastaava: Elsa Rönkkö

Lauluvastaava: Milma Mäntymaa

Tanssivastaavat: Iines Kokko ja Iisa Salo
Spexin visuaalisesta ilmeestä vastaavat puvustus-, maskeeraus- ja lavastustiimit, eli tuttavallisemmin PUMASTUS❤️

Puvustusvastaavat: Alisa Bovellan, Linda Lepistö, Senja Rannanmaa ja Anelma Riihelä

Maskeerausvastaavat: Säde Ilomäki ja Helka Pihlajaniemi

Lavastusvastaavat: Sini Kallinen, Joona Korkiakoski, Anni Partanen ja Arttu Rintanen